Raidekaluston huolto Riihimäeltä – asiantuntijuutta ja ammattitaitoa

Komtek Oy korjaa ja huoltaa rautatiekaluston komponentteja vahvalla tietotaidolla ja osaamisella. Riihimäki on ollut yrityksemme kotipaikka yli 15 vuotta, mutta rautatiekaluston komponentteja olemme korjanneet ja huoltaneet jo yli 30 vuoden ajan. Yrityksemme työllistää tällä hetkellä noin 12 henkilöä. Toimimme myös raidekalustolle tarkoitettujen KONI-iskunvaimentimien maahantuojana. Palveluihimme kuuluvat lisäksi apuvälineiden suunnittelu ja valmistus sekä kevyiden rautarakenteiden valmistaminen. Ole yhteydessä, kun haluat antaa raidekaluston huollon ja konsultoinnin asiantuntijan käsiin.

Raidekaluston komponenttien huollot

Raidekaluston huolto ja korjaus on päätoimialaamme. Meillä on alalta usean vuosikymmenen kokemus. Asiantuntijuutemme on kasvanut monipuolisissa projekteissa vuosien myötä, ja teemme yhteistyötä alan merkittävien toimijoiden, kuten VR:n, kanssa. Raideliikenteen kasvaessa myös huoltomarkkinat ovat kasvaneet vuosien myötä kiitettävästi.

Tutustu referensseihimme

Raidekaluston huoltojen konsultointi

Raideteollisuuden tiukkojen turvavaatimusten vuoksi huoltotoimenpiteiden on täytettävä monia pakollisia ja vapaaehtoisia määräyksiä. Kattava osaamisemme raidekaluston huolto- ja korjaustöistä näkyy konsultointipalveluissamme ratkaisukykyisenä ja tehokkaana palveluna. Kumppaninasi voimme taata sinulle luotettavan ulkopuolisen näkemyksen projektiisi sekä tarvittaessa myös toteutuksen ja ammattitaitoisen työvoiman vuokrauksen. 

Työvoimavuokraus

Rautatiekaluston huolto ja korjaus vaatii erityisosaamista. Vuosien varrella olemme keränneet alan taitavimpia ja tehokkaita osaajia verkostoomme. Saat kauttamme urakkaasi tarvittavan määrän alan osaavia ammattilaisia, olipa tarpeesi pieni tai suuri. Työvoiman vuokraaminen kauttamme on riskittömämpi valinta sinulle, sillä saat kustannustehokkaasti täsmälleen sopivan määrän koulutettuja osaajia projektiisi ja juuri sellaiseksi ajaksi kuin tarvitset.

Kevyiden rautarakenteiden valmistus

Osaamiseemme kuuluvat myös erilaisten rautatiekalustoon kuuluvien apuvälineiden suunnittelu ja valmistus sekä kevyiden rautarakenteiden valmistaminen. Ole yhteydessä, niin kartoitetaan tarpeesi ja kerromme, kuinka voimme sinua auttaa.

Rautatiekaluston KONI-iskunvaimentimet ja huolto

KONI-iskunvaimentimien laatu tunnetaan erityisesti autoilun parissa. Komtek Oy toimii iskunvaimentimien maahantuojana, joten saat kauttamme nimenomaan rautatiekalustolle tarkoitetut KONI-iskunvaimentimet, jotka ovat alalle suunnitellut ja valmistetut sekä valmistajan tunnettua korkealuokkaista laatua. 

Yhteystiedot

Pyydä tarjous raidekaluston huoltoasioita koskien

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.